Levyhyllyt-blogi: Brian Wilson & Zodiac Mindwarp

Elokuu etenee, ja levyjen ja kirjojen vinkkailu jatkuu osoitteessa http://levyhyllyt.musiikkikirjastot.fi/.

Viimeisimmät tekstit ovat Brian Wilsonin That Lucky Old Sun -levyä käsittelevä Popneron paluu elämään ja parodiseen rockilmiöön Zodiac Mindwarp and the Love Reactioniin tutustuttava Rockia ja rockparodiaa.

Ensi viikolla kirjoitan kotimaisesta uutuusalbumista.

Apulanta-pokkari on ilmestynyt!

Kirjoittamani Apulanta-historiikki Kaikki yhdestä pahasta on julkaistu 460-sivuisena pokkarina.

Koska bändille on tapahtunut kaikenlaista sitten kirjan alkuperäispainoksen ilmestymisen, kirjoitin tähän uuteen painokseen uuden osan, joka sisältää kaksi uutta lukua.

Pokkarissa puhutaan Apulannan ja soiton uudistumisesta, Teit meistä kauniin -elokuvasta, Barona-areenan spektaakkelikeikoista, museohankkeesta, Hennalan taloista ja arvopaperikaupoista, Kunnes siitä tuli totta -albumista ja Apiksen debyytin remake-versiosta – muun muassa.

Pokkari on saatavilla kirjakaupoissa kautta maan. Sen voi tilata esimerkiksi täältä.

Levyhyllyt: Motörhead – Clean Your Clock

Kirjoitin Levyhyllyt-vinkkiblogiin Motörheadin joutsenlaulusta, marraskuussa 2015 taltioidusta Clean Your Clock -livelevystä.

Blogikirjoitus levy- ja kirjallisuusvinkkeineen löytyy täältä.

Seuraava blogitekstini ilmestyy alkuviikolla.

 

Levyhyllyt-blogi

Haa, uusi haaste: alan kirjoittaa Musiikkikirjastot.fi-sivuston Levyhyllyt-blogiin.

Tuomas Pelttarin ylläpitämä Levyhyllyt on paikka, josta saa musiikki- ja kirjallisuusvinkkejä.

Otan käsittelyyn uusia ja vanhoja albumeja, joista innostun itse ja joinin liittyy lukemista. Julkaisen Levyhyllyssä uuden tekstin kerran viikossa.

Ensimmäinen postaukseni ruotii Radiopuhelimet-yhtyeen erinomaista Saastan kaipuu -uutuusalbumia.