Vuoden loppu on ihmeiden aikaa! ”Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta” on lopultakin julkaistu äänikirjana. Lukijana toimii maineikas Markus Niemi.
Opus on saatavilla esimerkiksi täällä:
Hyvää uutta vuotta!

Kirjoittamani Apulanta-historiikki Kaikki yhdestä pahasta on julkaistu 460-sivuisena pokkarina.
Koska bändille on tapahtunut kaikenlaista sitten kirjan alkuperäispainoksen ilmestymisen, kirjoitin tähän uuteen painokseen uuden osan, joka sisältää kaksi uutta lukua.
Pokkarissa puhutaan Apulannan ja soiton uudistumisesta, Teit meistä kauniin -elokuvasta, Barona-areenan spektaakkelikeikoista, museohankkeesta, Hennalan taloista ja arvopaperikaupoista, Kunnes siitä tuli totta -albumista ja Apiksen debyytin remake-versiosta – muun muassa.
Pokkari on saatavilla kirjakaupoissa kautta maan. Sen voi tilata esimerkiksi täältä.
Kirjoittamani Apulanta-historiikki Kaikki yhdestä pahasta ilmestyy 460-sivuisena pokkarina. Koska bändille on tapahtunut kaikenlaista sitten kirjan alkuperäispainoksen ilmestymisen, kirjoitin tähän uuteen painokseen uuden osan, joka sisältää kaksi uutta lukua.