Avainsana-arkisto: metalli

Tilaa Stam1na-kirja ennakkoon

Seuraava kirjani Stam1na – Muistipalatsi ilmestyy syyskuussa. Tilaa se ennakkoon Levykauppa Äxästä!

Lemiläinen Stam1na on kuulunut kotimaisen metallimusiikin ykkösketjuun kohta 20 vuoden ajan. Se ei ole aina ollut itsestään selvää, sillä ensimmäiset kahdeksan vuotta yhtye joutui sinnittelemään ilman levy-yhtiön tukea.

Kun Stam1nan ensialbumi lopulta julkaistiin, se julistettiin metallin uudeksi tulemiseksi. Kultalevyt, listaykköset ja palkinnot ovat seuranneet toisiaan, vaikka Stam1na on säilyttänyt äärimmäisen omapäisyytensä ja vekkulimaisen ilkikurisuutensa.

Kattavassa historiikissa yhtyeen jäsenet kertovat ensimmäistä kertaa, kuinka he pääsivät mahdottomilta näyttäneiden esteiden yli ja nousivat metallikansan kestosuosikiksi.

Advertisement

Stone: äänikirja ilmestyi!

No nyt! Legendaarisesta bändistä ja samalla suomalaisesta metallimusiikista kertova kirjani Stone on julkaistu äänikirjana.

Laulaja-basisti Janne Joutsenniemen lukema teos on saatavilla monissa äänikirjapalveluissa ja -kaupoissa. Tässä linkki Suomalaiseen kirjakauppaan. Ev’rybody must Get Stoned!

INFERNO: Sharon den Adel, Mika Jussila, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Turmion Kätilöt, Oranssi Pazuzu

Raskaan rockin erikoislehti Inferno on julkaissut nettisivuillaan minunkin viime aikoina kirjoittamiani juttuja. Suorat linkit löytyvät alta.

Sharon den Adel: ”Bändi on edelleen suurin intohimoni”

Turmion kätilöt: ”On hurjaa kuultavaa, kun joku kertoo., että…”

Masterointiguru Mika Jussila: ”Pidän itseäni työkaluna tai reiskana….”

Oranssi Pazuzu: ”Uudessa levyssä on kyse siitä, miten helposti joukkoja voi johtaa psykoosiin”

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: ”Rockista on tullut perinnemusiikkia”

Vielä kerran, Stone: muistoja ja mediaosumia

Stonen debyyttialbumin julkaisusta tuli 30.3.2018 kuluneeksi 30 vuotta.

Pari päivää aiemmin juhlistimme tuota merkkipäivää, Stone-kirjani ilmestymistä sekä Svart Recordsin Stone-uudelleenjulkaisuja Helsingin Bar Loosessa järjestetyssä pippalossa. Paikalla oli koko Stonen ensimmäinen levyttänyt kokoonpano ja sankoin joukoin faneja.

Ilta oli monin tavoin hieno ja tunteikas. Minulle se oli myös mukavan projektin vähän haikea päättäjäisjuhla. Kun nyt pistän sitä lopullisesti pakettiin keräämällä tänne netissä julkaistuja arvosteluja ja juttuja, huomaan ilokseni, että kirjasta on ollut iloa muillekin.

Varoitus: tiedossa on häpeämätöntä oman hännän nostelua.


Kuva: Like Army

Lisätty 18.2.2019: Tämä Väntäsen bändibiografia on yksi parhaimmista lukemistani (…) Tukanheittomuistelma selkenee sankarilliseksi selonannoksi Suomen suurimman ja kovimman kolinaorkesterin merkityksestä maamme musiikkialalle, kirjoittaa Gospel of Cromin Janne Posti.

Ari Väntäsen nimestä bändikirjan selässä on muodostunut tae laadusta, eikä tämä teos tee siihen poikkeusta. Yhden Suomen merkityksellisimmän metallibändin tarina on Väntäsen kirjaamana hyvissä käsissä ja kirjoittajan oivaltavat sekä asiantuntevat havainnot tekevät kirjasta keskivertoa mehevämpää luettavaa. Suositeltava hankinta Stone-fanien lisäksi kaikille yleisemmin suomalaisen raskaamman musiikin historiasta kiinnostuneille”, sanoo Imperiumin Taavi Lindfors.

Ylen Vesa Marttinen teki ansiokkaan jutun ja radiohaastattelun Stonen basisti-laulajasta Janne Joutsenniemestä: Thrashmetallin klassikkobändi Stone syntyi ja kasvoi Keravalla – ”Ensimmäiset keikat oli mun ja broidin makuuhuoneessa”

Kirjaan puristettu valtava tietomäärä käsitellään jäsennellyllä tavalla ja Väntänen hallitsee soljuvan kirjoittamisen taidon. Tämän lisäksi miehellä on silmää asiaan kuuluvalle dramaattisuudelle”, kirjoittaa Kaaoszinen Jesse Kärkkäinen.

Väntänen ottaa raskaan sarjan tarinasta kaiken irti, sillä Stonen vaiheiden lisäksi hän malttaa kartoittaa myös suomimetallin synnyn”, sanoo Helsingin Sanomien Jarkko Jokelainen.

Jälkeen jäi ainakin kaksi klassikoksi luokiteltavaa albumia – sekä tietysti mitä upein tarina”, summaa Desibeli.netin Mika Roth.

Arilla on hieno kyky kontekstualisoida tapahtumia niillekin, jotka eivät välttämättä hevistä saati jostakin speed metallista niin piittaa. Siten Stonen elämäkerta on mainio opus luettavaksi myös niillekin, joille metallimusiikki ei kolise yhtä paljon kuin omalle sukupolvelleni”, kirjoittaa blogissaan rocktoimittaja Nalle Österman, joka teki rokkaavia juttuja Stonesta jo silloin 30 vuotta sitten.


Timo Isoaho, Janne Joutsenniemi, Roope Latvala, Jiri Jalkanen ja minä, 28.3.2017 Bar Loose, Helsinki. Kuva: Marko Syrjälä.

 

Teos on ennen kaikkea kertomus nuoruudeninnosta, tekemisenhalusta, uskosta itseensä ja tietysti Stone-miesten kasvutarina teinistä aikuisuuteen musiikin mukana”, kirjoittaa Nousun Petri Klemetti.

Harvassa rockbiografiassa yhtyeen jäsenten varhainen musiikillinen kehityskaari on kartoitettu yhtä perusteellisesti ja innostavasti kuin Stonen tapauksessa”, kehuu Uljas-julkaisun Pertti Pulkkanen. ”Väntäsen Stone-biografia on toimitettu niin pätevästi, että teoksesta muodostuu mitä mainioin lukukokemus myös keskikastin Stone-diggarille.”

Ansioitunut kirjailija Mika Hautala blogasi aiheesta Pohjalaisessa; ”Poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu selvitys tästä lyhyestä menestystarinasta.”

Etelä-Saimaa-lehden Niko Kaartinen on sitä mieltä, että ”Stonen tarina kerrotaan kaverillisen lämminhenkisesti”, ja ”Teksti soljuu jouhevasti ja hauskana. (…) Kirja tarjoaakin kurkistuksen aikaan, jolloin pitkätukkia ei katsottu aina hyvällä, eikä suuri suomalainen yleisö vielä lämmennyt metallille.

Jos nyt pääsi käymään niin, että Stone-teos alkoi tuntua hankkimisen arvoiselta, niin täältähän niitä saa, muun muassa:
CDON.com
Booky.fi
Levykauppa Äx
Backstage Rock Shop
Kunnaskerho
Suomalainen kirjakauppa
Adlibris
Suuri suomalainen kirjakerho
Turun kansallinen kirjakauppa
Stone on saatavilla myös e-kirjana!

Stone-kirja on kaupoissa!

Sehän meni hyvin: joulukuun alussa Levykauppa Äxän yksinmyyntiin päässyt kirjani Stone nousi kuukaudessa Äxän vuoden 2017 myydyimmäksi kirjaksi.

Nyt sen pitäisi olla saatavilla kirjakaupoissa kautta maan. Ellei lähistöltäsi löydy tunnelmallista kivijalkakauppaa, jonka toimintaa voisit ostoksellasi tukea, voit tilata Stonen netistä esimerkiksi näistä osoitteista:

Levykauppa Äx

Backstage Rock Shop

Kunnaskerho

Suomalainen kirjakauppa

Adlibris

Suuri suomalainen kirjakerho

Turun kansallinen kirjakauppa

CDON.com

Booky.fi

Stone on saatavilla myös e-kirjana!

Jaa, että mikä Stone? Nnnnno:

1980-luvun lopulla metallimusiikissa tapahtui vallankumous. Suomessa sen etujoukko oli Stone, pääkaupungin liepeillä perustettu speed/thrashbändi, joka nosti vuosina 1988–1992 suomimetallin pikavauhtia kansainväliselle tasolle. Stonea on kiittäminen siitä, että Suomi tunnetaan metallimaana ja että metallista on tullut maamme tärkein musiikkivientituote.

Stone-kirja kertoo suomalaisen metallin tärkeimmän bändin värikkään ja vaiherikkaan tarinan ja paljon muuta: se on historiikki metallikulttuurin synnystä, kasvukivuista ja varhaisvuosista. Ääneen pääsevät Stonen jäsenet, heidän aikalaisensa sekä suomalaisen metallin myöhempien aikojen maailmantähdet.

Levyhyllyt-blogi: Lulu, Veljeskunta ja Naturkraft

Levyhyllyt-blogissa on jälleen tapahtunut kaikenlaista. Niinkin äskettäin kuin aikaisemmin tänään siellä julkaistiin artikkelini paljon parjatusta Lulusta, tuosta Lou Reedin ja Metallican yhteisalbumista, joka perustuu Frank Wedekindin näytelmiin.

Lou Reed & Metallica: Lulu – Nainen miesten maailmassa

Jutunaiheeksi pääsi myös CMX:n toinen albumi, uuden ajan airut Veljeskunta. Lue juttu täältä!

Ruotsalainen räppäri Silvana Imam on usean eri vähemmistön edustaja ja sellaisena ulkopuolisten ääni. Lue Naturkraft-albumista täältä.

 

 

 

 

Moonsorrow-juttu netissä

Infernon numeroon 3/2016 kirjoittamani Moonsorrow-artikkeli on julkaistu myös lehden nettisivuilla.

Ville Sorvali ja Mitja Harvilahti kertovat siinä muun muassa Jumalten ajasta, folkmetallin kurjuudesta ja saksalaisesta epämakkarasta.

Lue juttu täällä!

”Jumalten aikakaudella jumalat loivat ihmiset. Sitten ihmiset oppivat puhumaan, laulamaan ja lopulta kirjoittamaan. He alkoivat tehdä tarinaa siitä, miten heidät on luotu. Lopulta ihmiset alkoivat ajatella, että olivat itse asiassa luoneet jumalat.”

Master of Puppets 30 vuotta, lue hirviön synnystä Infernosta

Hevimammutti Metallican kolmas albumi, käänteentekevä mestariteos Master of Puppets julkaistiin päivälleen kolmekymmentä vuotta sitten.

Juhlan kunniaksi kirjoitin albumista artikkelin Infernoon.

Puppetsin tekemisestä ja merkityksestä kertova juttu sai komealta kalskahtavan nimen Hirviön synty.

Master of Puppets I’m clicking your link eli ole ihmeessä oma herrasi ja lue!

Juttu on julkaistu myös Infernossa 2/2016.