Mosh!
Olen matkalla Helsinkiin. Uraauurtavasta Stone-yhtyeestä, tuosta suomalaisen metallin peruskivestä, kivijalasta ja kiivihedelmästä kirjoittamani teos Stone julkistetaan tänään viideltä Fredan Äxässä. Elämme jännittävää aikaa, sillä en ole itsekään vielä nähnyt kirjaa.
Kun sanon ”tänään viideltä Fredan Äxässä”, tarkoitan torstaina 30.11.2017 klo 17 Levykauppa Äxässä osoitteessa Fredrikinkatu 59, Helsinki. Tule sinäkin käymään, sillä siellä kirjaan on mahdollista saada suomimetallin legendojen nimmarit. Jututan tilaisuudessa Stonen basisti-laulajaa Janne Joutsenniemeä ja kitaristi Roope Latvalaa.
Ajatusta Stone-kirjan tekemisestä palloteltiin kustantamossani Likessä muistaakseni jo vuonna 2009 ellei aiemminkin, kun vielä kirjoitin ensimmäistä kirjaani. Kun idea lopulta pantiin täytäntöön, minua ei tarvinnut maanitella kirjoittajaksi. Stone oli aikoinaan minullekin tärkeä bändi, ja speed/thrashin parivuotiseen kultakauteen palaaminen tuntui kiehtovalta. Halusin kirjoittaa paitsi yhdestä yhtyeestä, myös sen nousuun ajaneesta ilmiöstä.
Kirjan kirjoittamisprosessi oli rivakka, innostava ja intensiivinen kuin speed metal -riffi. Se palautti mieleen paljon muistoja ja herätteli huomaamaan, miten merkittävää aikaa silloin elettiin. Ilman noita nopeasti ohi kiitäneitä vuosia tämä maa ja sen kuva maailmalla olisivat toisenlaiset.
Mutta ehkäpä sinun on parempi lukea siitä itse. Nähdään.