Uusi kirja: Minna Kauppi – Suunta/vaisto

Koska Minna pääsi tänään pussista eli kustantaja tiedotti tulevasta kirjasta, teen minäkin pitkästä aikaa päivityksen.

Uusi kirjani Minna Kauppi – Suunta/vaisto ilmestyy 23.4.2020. Näin kertoo tiedottaja:

’Suunnistuksen yhdeksänkertainen maailmanmestari ja Vuoden urheilijaksi vuonna 2010 valittu Minna Kauppi (s. 1982) on yksi Suomen menestyneimmistä urheilijoista. Huhtikuussa ilmestyvässä elämäkerrassa Minna Kauppi avautuu paitsi uransa vaiheista ja menestyksensä salaisuuksista myös yksityiselämästään. Hänellä on ollut paljon vastoinkäymisiä, kuten äidin varhainen kuolema, oma krooninen sairaus sekä eroon päättynyt liitto alkoholismin ja masennuksen kanssa kamppailleen urheilijapuolison kanssa. ​

Synnynnäisenä optimistina ja lannistumattomana tahtonaisena Kauppi kuitenkin aina kääntää katseensa varjoista valoon.

’Tämä kirja kertoo tarinan pienestä asikkalalaistytöstä, joka halusi voittaa. Tämä on tarina intohimosta ja itsepäisyydestä, rajattomuudesta ja rajojen etsimisestä, ilon kautta tekemisestä, pään ja sydämen vuoropuhelusta. Tarina kertoo myös rakkaudesta ja surusta, luopumisesta ja löytämisestä. Kaikkea se ei kerro, mutta sen verran kuitenkin, että koen paljastaneeni tarpeeksi, ehkä jopa liikaa’, Minna Kauppi kertoo tulevasta teoksesta.”

Minna on monilahjakas ihminen, jonka kanssa oli suuri ilo tehdä töitä, vaikka (tai koska!) emme päästäneet toisiamme helpolla. Minulle tämän kirjan tekeminen on ollut avartava vierailu itselleni täysin uuteen maailmaan. Suosittelen kokeilemaan vastaavaa alalla kuin alalla.

Suunta/vaisto julkaistaan paperilla, e-kirjana ja äänikirjana: https://like.fi/kirjat/minna-kauppi-suunta-vaisto/

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s