HUNDRED MILLION MARTIANS: MARSEILLE 2008
(in iTunes)
Marseille review in Soundcheck
Marseille review in One Chord to Another
HUNDRED MILLION MARTIANS: SOLID ROCK PLANET 2004
Arvostelu Soundissa
Solid Rock Planet
(2004, Plastic Passion PVC-034)
»Fuck Angst, Let’s Dance« hat sich das Quintett aus Turku für sein drittes Album »SOLID ROCK PLANET« vorgenommen und seine Depri-Phase mit entschiedenen Hardrock-Akkorden hinter sich gelassen haben. Befreit vom melancholischen Ballast gehen Hundred Million Martians mit viel Gusto gitarrenlastig zur Sache. Streifen bei ihrem Befreiungszug mit augenzwinkerndem Schlenkern Glamrock und Punk (»Dumber! Louder! Faster« heißt der passende Songtitel dazu!) und klingen zwischendurch wie eine obskure Mischung aus den Toten Hosen und Joan Jett and The Blackhearts. Und scheren sich nicht darum, dass alles schon mal da war, so lange es vor allem eins macht: viel Spass. Und Lust zum Tanzen.
Wie nennt man so eine Musik? Vielleicht am ehesten Hardpop, denn um zu richtig harten Rockern zu werden, sind die Marsianer viel zu verspielt und ironisch gebrochen. Und einen Rest poppiger Sehnsucht haben sie sich bewahrt, wenn sie sich bei einem musikalischen Highlights des Albums an einen Ort wünschen, an dem die Sonne immer scheint. (emv)
Hundred Million Martians – Solid Rock Planet
Since the dawn of Elvis man has known the simple power of strapping down a low slung guitar and sneering through a set of the kind of songs that fill dancefloors and get you girls. Finland’s Hundred Million Martians wisely don’t mess with the original and best, the track ”Dumber! Louder! Faster!” pretty much alerts you to their intentions on this third album. Yes, Hundred Million Martians have come to earth to ROCK the way bands used to, no funny time signatures, no moral messages, no ”art” – just riffs, balls and choruses the size of Scandinavia.
Crossing the sharp eye for a song and killer riffs of the Wildhearts, the perpetual optimism of the Jellys and just a dash of classic punk ”Solid Rock Planet” is one long pop-rock sugar rush. Those after deep meaning and melancholy from their music should steer clear of the saccharine summits of ”Where the Sun Will Always Shine” and Undertones-style tale of young lust, pop melodies and er, getting into gigs for free ”+1”.
Barely new, but still a dancefloor filler, and probably counting for much pulling power after all these years.
Bubblegum Slut #15
Hundred Million Martians – Solid Rock Planet
(Plastic Passion)
This 3rd album from HMM is self described as, ”loud, fun, guitar – O.D.’d cliche – hailing rock.” Couldn’t have said it better myself!!! In fact, the only way to give this disc its proper due is to highlight a few of its shining moments (and there are many!)
From the opening chords of ”Atoll” you get the hint that you may want to buckle up for what turns out to be a wild ride. Vocalist Jyrki has a memorable tone that sets HMM apart from your run-of-the-mill talented rock upstarts. Heaping with guitar harmonies, the guys plow through future classics, ”It’s All Yeah”, ”Genuine Plastic”, and ”+1”, slowing down long enough for you to catch your breath, and a shot of your favorite drink, with ”My Name is April. This is an intensely personal album if you put on your headphones and give the lyrics a listen. ”My Way” should, and could be a hit for these guys, while ”Where The Sun Will Always Shine” is a song with a hopeful message, totally cool without being sappy. The only title I happen to disagree with is ”Dumber! Louder! Faster!”, as these guys made a smart choice in choosing the direction for their 3rd cd.
Anyone can repeat, these guys chose to innovate. Way to go… I say definately get this CD ASAP.
Kenny Allred, Glitzine
Hundred Million Martians – Solid Rock Planet
Kolmanteen albumiinsa ehtineellä Hundred Million Martiansilla on siunattu taito löytää jopa steriileissä studio-olosuhteissa vimmattu energiansa. Rock and rollin soittamisen pitäisi pääsääntöisesti olla hauskaa puuhaa, ja sen HMM:n albumilta kuulee. Kolmen kitaran voimin luukuttava yhtye hyödyntää kannessaan hilpeästi rättipulju Hennes & Mauritzin logoa omiin tarkoituksiinsa.
Solid Rock Planetin ehdottomin ässä on Stompalong Cassidy (Yeah Yeah Yeah), naseva rockbiisi, jossa palaset ovat kohdallaan, energiataso korkealla ja biisin tarttuvuusaste sitä luokkaa, että terroristiryhmät voisivat jalostaa tästä viruksesta tappoaseen. Hundred Million Martiansin aikeet ovat onneksi ystävällisemmät. Yhtyeen powerpoppunk ei aina jalostu kuningasbiiseiksi, mutta niin kauan kuin yhtyeellä on esittää niin vakuuttavia tapauksia kuin Glitter-rumpuineen glamrockaava +1 (se on Out of the Shade – Martian huom.), Hundred Million Martians on oikealla tiellä levittäessään rockin ilosanomaa meille maan asukkaille.
Jukka Väänänen, Aksentti 7/04
Hundred Million Martians – Solid Rock Planet
(Plastic Passion)
8/10 Tuntuu, että turkulainen, powerpoppunkkia soittava HMM on ollut olemassa iät ja ajat. Aina välillä yhtyeen tuotantoa putkahtelee markkinoille ja nyt on kolmannen pitkäsoiton aika. Solid Rock Planet kuulostaa varmalta ja jykevältä tuotokselta, vaikka studioaikaa ei ehkä olekaan käytetty niin paljon kuin ulkomaisilla kollegoilla on tapana. Suomen oloissa HMM edustaa genrensä parhaimmistoa ja on syytäkin, sillä miehet ovat kiertäneet tahkoa yli vuosikymmenen tämänkin nimen alla.
Levyn 11 biisiä ovat oikeastaan kaikki toimivia punkpopralleja. Parhaimmistona pidän avausraita Atollia, joka tosin kertosäkeessään kuulostaa kiusallisen paljon Hurriganesinkin levyttämältä Goodnight Babyltä. Hauskasti nimetyt It’s All Yeah! ja Dumber! Louder! Faster! kulkevat myös vastustamattomasti.
Eipä voi muuta kuin suositella kaikille punkpopista pitäville ihmisille tätä komeisiin kansiin pakattua levyä.
Kimmo Jaramo, Sue 8/04
Hundred Million Martians: Solid Rock Planet
(Plastic Passion)
4/5 Hauskasti nimetty Hundred Million Martians julkaisi kolmannen pitkäsoittonsa turkulaisen Plastic Passion -lafkan kautta. Duurivoittoista, elämänmakuista rock’ n rollia tarjoillaan melko tutunkuuloisella muotilla. Välillä bändi tuo mieleen autotalliin takaisin sullotun Hybrid Childrenin, mutta bändin sointi ei ole kuitenkaan yksi-ilmeinen vaan erilaisia sävyjä löytyy.
Katu-uskottavan karuilla soundeilla soitettu Solid Rock Planet tuo mieleen soundimaailmaltaan The Hellacoptersin Payin’ the Duesin hiukan viimeistelemättömän version. Melodiset punkrock-rallatukset tekevät kuuntelijan hyvälle mielelle. Suomessakin voi tehdä iloista musiikkia. Yleensä HMM painaa vahvarit ja säröt täysillä tempon pysyessä kuitenkin nopeusrajoitusten puitteissa. Välillä toivoo, että aika ajoin esiintyviä hienoja suvantokohtia olisi levylle siunaantunut enemmänkin (esim. hienosti himmaava My Name is April). Ohuella mutta uskottavalla äänellä englanniksi laulava Jyrki Martian on bändin koossapitävä voima, mutta vaikea on pyyhkeitä lähteä jakamaan muillekaan jäsenille – bändi toimii. Levyn parhaaksi ja koko levyä parhaiten edustavaksi kappaleeksi muodostuu My Way, energistä, auringonpaisteista meininkiä!
Eniten levyä rasittaa sen hieman heikkotasoinen soundipolitiikka. Vaikka tuotannon rösöisyys on tämän genren musiikissa aina parempi vaihtoehto kuin kliinisyys, se ei tarkoita sitä että kaikki autotallisoundit välttämättä olisivat hyviä. Kitarasoundit ovat liian pistävät ja ontot ja yleissoundi jää ohueksi ja epäselväksi. Mistään vakavasta ei ole kuitenkaan kysymys ja levy on varsin kuunneltava.
HMM osuu Suomen mittakaavassa hyvään rakoon: kovin samankuuloista bändiä en ole itse ainakaan kuullut. Bändi rokkaa hyvin ja se osaa hyödyntää melodioita oikeassa suhteessa meininkiin. Bändillä tuntuu riittävän tyylitajua, vaikka en täyspitkän kansitaiteelle oikein syttynytkään. Erilaisilla kansilla tähän olisi varmaan suhtautunut alusta asti kunnioittavammin. Eiköhän jostain kansitaiteilija löydy, kun maailmaa lähdetään valloittamaan.
Juha Luomala, Noise.fi
Hundred Million Martians – Solid Rock Planet
(Plastic Passion)
Ne ha fatta di strada questa band finlandese, dagli esordi in cui si riuniva a provare nella sauna (!) della madre di Jarkko (il batterista)… Allora era il 1993 e oggi, dopo 2 ep, 2 albums e una notevole attività live alle spalle, i 5 marziani ritornano in pista con un disco fresco di stampa e la voglia di sfondare. Gli HMM, che qui da noi – per ora – non sono ancora molto conosciuti, devono il loro nome curioso ad una canzone scritta dal vocalist Jyrki sulle cose “mostruose” che si possono vedere nei postumi di una sbronza (!).
La band ci presenta un terzo lavoro allegro, vitale, una sferzata di energia e di adrenalina, che si differenzia dai toni dark e cupi che avevano caratterizzato il penultimo “Mars Bars” del ’99.
Le influenze della band sono piuttosto diverse, e vanno dallo street glam di Pretty Boy Floyd, Faster Pussycat e Hanoi Rocks al punk rock dei Ramones, passando per atmosfere hippie-folk (la ballad My Name Is April).
Si va dall’energica opener, Atoll, che in certe sue parti ricorda i Twisted Sister di We’re Not Gonna Take It alle anthemiche, scanzonate e divertenti Stompalong Cassidy (Yeah Yeah Yeah) e It’s All Yeah! – quest’ultima mi ha ricordato lo stile dei nostri Bastet.
Il glam pop fa capolino in Out Of The Shade e Genuine Plastic, mentre il punk rock dei Ramones (ed in particolar modo quello di Blitzkrieg Bop!) si fa sentire in Where The Sun Will Always Shine; più deciso, ai limiti dello speed, Dumber! Louder! Faster!, quasi una dichiarazione di guerra degli HMM.
Un disco dalle varie sfaccettature, che riuscirà a sorprendere ed incuriosire l’ascoltatore; ma soprattutto, seguite il consiglio della band e ascoltatelo il venerdì sera prima di uscire: vi metterà di buonumore e scaccerà i pensieri tristi, parola degli Hundred Million Martians!
Clizia, No Respect Webzine
Hundred Million Martians – Solid Rock Planet
(Plastic Passion)
Terzo album per questi cinque finlandesi di Turku dopo il debutto del 1997 (”Martian Arts”) e ”Mars Bar” del 1999. Pensavo di trovarmi di fronte al solito disco di scan rock dalle forti tinte punkeggianti, ma mi sono dovuto ricredere, infatti, ci sono si massiccie dosi dosi di punk rock, ma la colonna portante di questo ”Solid Rock Planet” è un rock’n’roll venato da sfumature glam, una sorta di bubblegum del 2000.
Il lavoro in questione ha diverse cose in comune con le sonorità proposte da gruppi come D-GENERATION o WILDHEARTS, pur mantenendo vivo un certo gusto per le melodie ottantiane, riuscendo a coinvolgere l’ascoltatore con brani fottutamente catchy. Si parte alla grande con la smuovipietre ”Atoll”, glam punkeggiante che prosegue con ”Stompalong Cassidy (Yeah Yeah yeah)”, pezzo in cui fanno capolino la band di Jesse Malin e Ginger, quest’ultimo sembra anche la musa ispiratrice di ”It’s All Yeah!”, ”+1” e ”My Way”.
Oltre alle già citate, tra le canzoni più rappresentative di questo album vi segnalo ”Our Of The Shade” dove vanno in viaggio di nozze Gary Glitter e Yo Yo’s, la ballata ”My Names i April” e il punk rock di ”Dumber! Dumber! Dumber!”, mentre i punti deboli mi sembrano ”Genuine Plastic” e ”Where The Sun Will Always Shine”. Da contattare!
Moreno Lissoni, Slam Webzine
Ari Väntänen 